Itsensä rakastamisen ja hyväksymisen taito – matkani kohti itseni hyväksymistä

Itsensä rakastaminen ja hyväksyminen ovat elämän tärkeimpiä, mutta samalla myös haastavimpia taitoja. Ne ovat taitoja, joita harjoittelemme koko elämämme ajan. Taidot kehittyvät ja syvenevät elämän eri vaiheiden myötä. Me emme ole koskaan valmiita – kehitymme ja muutumme päivittäin. Harva meistä on samanlainen ihminen, kuin vaikkapa vuosi tai kuukausi sitten. Itse en ainakaan ole, sillä sisäisesti muutosta on tapahtunut paljon.

Rohkeus ja sisäinen muutos

Matkani 42-vuotiaaksi on ollut pitkä ja täynnä oivalluksia. Viimeisen vuoden aikana elämäni on muuttunut monella tapaa – jos palaisin ajassa vuoden takaiseen, ihmettelisin, mistä sain rohkeuden ottaa askeleet, jotka tuntuivat silloin pelottavilta mutta samalla myös syvästi oikeilta. Irtisanouduin kahdesta vakituisesta työpaikasta ja aloitin yritystoiminnan täysin uusilla vesillä. Tämä ei olisi ollut mahdollista ilman sisäistä halua kuunnella itseäni ja uskoa siihen, että voin luottaa omiin päätöksiini, vaikka kaikki tuntui epävarmalta. Se oli ensimmäinen kerta, kun rakastin itseäni niin paljon, että uskalsin tarttua mahdollisuuteen ja aloittaa uuden elämänvaiheen. Päätös vaati hyväksyntää keskeneräisyyteni kanssa, rohkeutta kohdata pelot ja luottamusta tulevaan.

Itsensä rakastamisen ja hyväksymisen taito

Itsensä rakastamisen ja hyväksymisen taitoa olisi tärkeää opettaa jo varhain. Pienenä me kaikki olemme kuin tyhjiä tauluja, valmiina ottamaan vastaan sen, mitä ympäristö meille opettaa. Valitettavasti kasvaessamme kohtaamme usein ympäristön odotuksia ja vertailua, jotka vaikuttavat siihen, miten näemme itsemme. Ajan myötä opimme itsestämme muiden kautta – kuulemme muiden palautteita ja omaksumme itsestämme erilaisia ominaisuuksia. Palautteet muovaavat käsitystä omista vahvuuksistamme ja heikkouksistamme.

Lapsuuden vaikutus meissä on suuri. Moni varmasti tunnistaa lapsuudestaan sen, että hyväksyntä ja arvostus tulivat hyvien suoritusten ja kiltteyden kautta, lisäksi viha ja intensiiviset tunteet opetettiin tukahduttamaan. Ehkäpä juuri siksi, monet kamppailevat itsensä hyväksymisen ja rakastamisen taidon kanssa myös aikuisuudessa.

Sisäinen kriitikko ja suorittaja ovat monelle tuttuja piirteitä. Suorittaja asettaa itselleen korkeita tavoitteita ja arvostaa itseään saavutustensa kautta, kun taas sisäinen kriitikko arvostelee ja tuomitsee. Nämä piirteet voivat estää itsensä hyväksymistä ja rakastamista, koska arvomme perustuvat suorituksiimme tai kriittisiin arvioihin. Tämä luo helposti paineen olla täydellinen ja estää meitä kasvamasta omaan tahtiimme. Piirteiden kanssa työskentely voi olla haastavaa, mutta merkityksellistä myös itsensä hyväksymisen ja rakastamisen näkökulmasta. Molemmat piirteet voivat estää itsearvostuksen kehittymistä ja vaikeuttaa itsensä hyväksymistä.

Nuoruuden haasteet ja kehon reaktiot

Lapsuudessa ja nuoruudessa kehoni reagoi sisäiseen epätyytyväisyyteeni monella tavalla. Kamppailin kehonkuvan ja itsetunnon kanssa vuosia. Peruskoulun aikainen koulukiusaaminen ja lukuisat fyysiset oireet olivat jatkuvia haasteita. Kehoni huusi apua. Lukioiässä syömisen kontrollointi ja rankka liikunta olivat keinojani hallita sisäistä tuskaa, mutta ne eivät auttaneet. Koko kehoni oireili monin tavoin, mutta en osannut kuunnella ja pysähtyä sen äärelle. Sisäinen kriitikkoni ei antanut rauhaa. Tämä jakso jatkui pitkään, ja kehoni ja mieleni olivat sekaisin. En hakenut apua syömishäiriöön tai pahaan olooni, koska häpeä ja syyllisyys olivat liian vaikeita tunteita kohdattavaksi ja myönnettäväksi.

Pysähtyminen ja uudet alut

Työurani alkuvaiheessa hoitoalalla työskennellessäni kehoni jatkoi oireilua. Nuoruuden rannevamma muistutti itsestään ja pysäytti minut. Työt oli jätettävä ja oli uudelleenkouluttauduttava. Ranteen pettäminen osoittautui jälkikäteen pelastukseksi – työ oli raskasta, eikä työyhteisö voinut hyvin. Aika pakotti minut miettimään, mitä haluan elämältä. Tiesin, että auttamistyö on lähellä sydäntäni ja päätin hakea opiskelemaan psykologiaa ja kuntoutuksen ohjausta, jälkimmäiseen lopulta pääsin.

Opiskelupaikan saamisen myötä täyttyi toinenkin toive – esikoisen saaminen. Opiskelin yhden vuoden ja pidin vuoden taukoa esikoisen syntymän jälkeen. Lopulta tein opinnot loppuun alle ohjeajan, työllistyen jo ennen valmistumistani silloiseen harjoittelupaikkaani sosiaalialalle. Työ sosiaalialalla oli hektistä ja henkisesti kuormittavaa. En tunnistanut itseäni ”päätöksentekijän roolista” ja sairastuin jälleen – tällä kertaa vakaviin sisäilma-allergioihin. Menetin terveyteni ja minulle luvatun vakituisen viran. Tunsin epäonnistuneeni.

Sain kuitenkin heti lyhyen määräaikaisen työtarjouksen aikaisemmasta työharjoittelupaikastani. Pestiä olisi jatkettu, mutta en valitettavasti pystynyt sielläkään jatkamaan sisäilmaoireiden vuoksi. Harmitti. Syyllistin ja syyllistyin. Kuitenkin muutama kuukausi myöhemmin sain sijaisuuden, joka johti lopulta 12 vuoden työsuhteeseen. Tänä aikana sain kaksi lasta ja koin työuupumuksen. Tämä uupumus pysäytti minut kokonaan. Olin pakotettu hakemaan ja vastaanottamaan apua. Lisäksi oli hyväksyttävä se, että itseeni varastoimani moska oli vihdoin päästettävä ulos. Palasin pienen hengähdystauon jälkeen töihin ja aloitin psykoterapian. Aika pian sen jälkeen aloitin myös terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen opinnot – matkani kohti itseni hoitamista ja hyväksymistä oli vihdoin alkanut.

Muutos kohti parempaa hyvinvointia

Matkani kohti parempaa hyvinvointia on ollut monivaiheinen. Lukuisat terveyshaasteet, kuten astma, migreeni, nivelvaivat, pyörtymiset, suolisto-oireet, sisäilma- ja ruoka-aine allergiat, olivat vuosikymmenet osa elämääni. Ne olivat merkkejä siitä, etten ollut hoivannut tai kuunnellut itseäni, vaan elänyt suorittamisen, puskemisen, stressin ja padottujen tunteiden maailmassa. Olen hakenut vuosien saatossa aktiivisesti apua haasteisiini eri tahoilta, kuten luontaistuotteista, osteopatiasta, hieronnasta ja hyvinvointivalmennuksista. Sain hetkellistä apua, mutta merkittävin muutos tapahtui vasta, kun aloin harjoittaa kehon äärelle pysähtymistä, Yin-joogaa ja yhdistin nämä psykoterapiaan. Yin-jooga auttoi minua hiljentymään kehon ja mielen äärelle, tuomaan tilaa ja energiaa kehooni sekä kuuntelemaan itseäni. Opin, että toipuminen vaatii kokonaisvaltaista lähestymistapaa: kehon ja mielen tasapainottamista, armollisuutta, lempeyttä ja kärsivällisyyttä. Pikkuhiljaa aloin hyväksyä haavoittuvaisuuteni ja tulla lähemmäksi itseäni.

Oivalluksia matkalta

Matkani on ollut täynnä oivalluksia. Yksi suurimmista on, että itsensä hyväksyminen on jatkuva prosessi – emme ole koskaan valmiita. Armollisuus ja myötätunto itseä kohtaan ovat avaimet tähän prosessiin. Tarvitaan myös luottamusta ja uskoa itseen. Aika uskomattomista asioista ja haasteista on mahdollista selviytyä voittajana. Sekin on hyväksyttävä, että tietyt osat ovat osa meitä. Aina välillä sisäinen kriitikko herää henkiin ja muistuttaa epäonnistumisistani, mutta olen oppinut tunnistamaan sen ja antamaan itselleni tilaa olla epätäydellinen.

Itsensä hyväksyminen ei ole vain tunteiden hyväksymistä, vaan myös aktiivinen valinta. Se vaatii sisäistä työtä, itsetutkiskelua ja lempeyttä itseään kohtaan. Muutos tapahtuu meissä silloin, kun olemme valmiita sukeltamaan sisällemme, tuntemaan tukahdutettuja tunteita, asettumaan sisäisen lapsemme viereen hetkissä, joissa olisimme tukea kaivanneet. Oma sisäinen matkani alkoi terapiassa ja syveni terapeuttisen energiahoitajan ja keho- ja tunneohjaajan koulutusten äärellä. Olen työskennellyt vuosia tunnelukkojeni parissa, tehnyt erilaisia kehollisia harjoitteita, opiskellut myös Yin-joogaa, mielikuvamatkannut, meditoinut ja rentoutunut.

Itselleni merkityksellisintä on ollut tunteiden tunnistaminen ja purkaminen kehon ja mielen tasolta eri menetelmin, kuten TRE (tension, stress and trauma releasing exercises) ja EFT tekniikoiden (emotional freedom technique) avulla. Lisäksi muiden tarjoama hoiva, ohjaus ja tuki ovat olleet merkityksellisiä matkallani. Jokainen pieni askel kohti itsearvostusta ja myötätuntoista suhtautumista itseemme vie meitä kohti parempaa hyvinvointia ja elämänlaatua. Minkä askeleen sinä voisit ottaa tänään?

Vanhemmuus ja esimerkin voima

Meillä on myös valta vaikuttaa siihen, miten lapsemme kokevat itsensä. Vanhempina voimme olla esimerkkeinä siitä, mitä itsensä rakastaminen ja hyväksyminen tarkoittavat. Rakastava, hyväksyvä ja kannustava puhe auttaa lastamme rakentamaan terveellisen itsetunnon ja myötätunnon itseään kohtaan.

Käytännön vinkkejä itsensä hyväksymisen vahvistamisen tueksi

1. Kiitollisuuspäiväkirja: Kirjoita ylös päivittäin kolme asiaa, joista olet kiitollinen – myös itsestäsi.
2. Vahvuudet: Tee lista vahvuuksistasi ja muistuta itseäsi osaamisestasi.
3. Kauniit sanat: Puhu itsellesi kauniisti. Kehu itseäsi päivittäin.
4. Aika itsellesi: Varaa aikaa rentoutumiseen ja hemmotteluun.
5. Keho ja liike: Liiku ja kuuntele kehoasi. Anna sen liikkua, tanssi tai venyttele.
6. Hyvät hetket: Harjoittele läsnäoloa ja kiitollisuutta. Ikuista ne kuvin ja palaa fiilistelemään myöhemmin.
7. Vastaanota apua & tukea : Etsi itsellesi sopivia auttamismuotoja, olipa kyseessä terapeuttinen tuki, vertaistuki tai muu hyvinvointiasi tukeva apu

Harjoittele itsesi rakastamista ja hyväksymistä

Itsensä rakastamisen taitoa kannattaa harjoitella päivittäin. Vahvistamalla yhteytesi itseesi, vahvistat hyväksyntääsi – sellaisena kuin olet. Jotta voit tarjota pyyteetöntä rakkautta muille, on sinun ensin tarjottava sitä itsellesi.

Autenttisen, aidon itsen löytämisen prosessi vaatii usein eri kerrosten purkamista. Vuosien saatossa kertyneet uskomukset itsestämme estävät meitä näkemästä, kuulemasta ja kokemasta aitouttamme. Jos olet valmis kohtaamaan sen kaiken itsessäsi, löydät tien aitoutesi luokse.

Tarjoa itsellesi myötätuntoa ja rakkautta tänään. Anna itsellesi halaus. Katso itseäsi peilistä ja sano kauniita sanoja itsellesi. Tiedät kyllä, mitä kaipaat. Voit asettaa kämmenesi sydämesi päälle ja sulkea silmät. Tunne lämpö käsiesi alla. Anna sen levitä kaikkialle kehoosi. Rakkaus lämmittää sieluusi asti.