Hermosto kaipaa huomiotasi – miten äitiys ja arjen kuormitus vaikuttavat hermostoomme, kehoomme ja tunteisiimme?

Lapset ja perheenjäsenet peilaavat hermostomme tilaa

Vanhemman ja lapsen hermostot ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa – toinen aistii ja reagoi toisen tilaan. Esimerkiksi tilanteet, joissa lapsi hermostuu tai vihastuu, voivat aktivoida vanhemman omia lapsuuden kokemuksia, toimintamalleja tai piilotettuja tunteita. Vanhempana on tärkeää muistaa, että meillä on aina vastuu omasta toiminnastamme ja hermostomme säätelystä. Hermoston säätely ei aina onnistu, ja joskus tunteet läikkyvät yli. Tilanteen hoitaminen ja läpikäyminen on kuitenkin aina vanhemman vastuulla. On vanhemman tehtävä tarjota lapselle turvaa ja turvallinen tila erilaisten tunteiden käsittelemiseen.

Lapset eivät ole koskaan tahallaan vaikeita, hankalia tai huonosti käyttäytyviä – heidän käytöksensä on heijastus siitä, kokeeko lapsi turvaa, onko hänen tarpeensa täytetty, tai millainen hermoston tila hänellä on sillä hetkellä. Vanhempina meidän on tärkeää pysähtyä tarkastelemaan omaa hermostomme tilaa ja sen vaikutusta läheisiimme. Tarkastelu kannattaa tehdä lempeydellä ja myötätunnolla, muistuttaen itseään siitä, että vanhempina teemme aina parhaamme, kulloisenkin hetken kykyjemme ja taitojemme mukaan.

Hermosto ja arjen kuormitus

Viime aikoina olen pohtinut paljon äitiyden ja arjen kuormittavuutta sekä sitä, kuinka tärkeää olisi vaalia äidin lempeyttä ja pehmeyttä maailmassa, jossa suorittaminen ja tehokkuus usein korostuvat. Arjen kiire ja suorittaminen voivat estää meitä kuuntelemasta itseämme ja omia tarpeitamme. Kuormittava arki näkyy paitsi vanhempien myös lasten hermostojen tilassa. Stressi, väsymys ja kiire vaikuttavat suoraan vireystilaamme ja tunteisiimme – niiden voimakkuuteen ja tapaan kokea sekä käsitellä niitä.

Pelolla ja häpeällä kasvattamisen kulttuuri on jättänyt jälkensä hermostoomme, mieleemme, kehoomme ja tunnemaailmaamme tavoilla, jotka voivat vaikuttaa meihin vielä pitkään aikuisuudessakin. Nämä jäljet voivat heijastuvat siihen, miten suhtaudumme tunteisiimme, säätelemme niitä ja toimintaamme stressaavissa tilanteissa ja millaisia malleja siirrämme eteenpäin seuraaville sukupolville.

Olen työskennellyt vuosia oman hermostoni kanssa, kokeillut monenlaisia rentoutus-, meditaatio- ja hengitysharjoituksia sekä kehollisia menetelmiä. Olen testannut erilaisia hoitoja, valmennuksia ja käsitellyt traumojani psykoterapiassa. Olen purkanut padottuja tunteitani – turvattomuutta, surua, vihaa ja ärtymystä – ja tutkinut tunteiden kehollisuutta laajasti. Olen opiskellut ja kehittänyt itseäni, jotta voisin auttaa itseäni ja muita. Silti koen, että minulla on vielä paljon työstettävää hermostoni, tunteideni ja kehoni viestien kuuntelemisen kanssa.

Olen vahvasti tunteva ja aistiva sekä hermostollisesti herkkä. Energiahoitotyötä ajatellen tämä on suuri voimavara – minulla on herkkyys tuntea ja tunnistaa syvällisesti muiden ja ympäristön energioita. Samalla herkkyys haastaa minua arjessani – kuormitun helposti ja altistun stressille. Uupumukset, joita olen käynyt läpi, ovat syventäneet ymmärrystäni omasta jaksamisestani. Arjen kiire, jatkuva tekeminen, loputtomat to-do-listat ja suorittaminen ovat estäneet minua kuuntelemasta itseäni ja tarpeitani. Tämän vuoksi olen oppinut, kuinka tärkeää on varata tietoisesti tilaa palautumiselle ja kehon viestien kuuntelulle, jotta voin tukea jaksamistani ja hyvinvointiani.

Odotusajan turvattomuuden kokemukset

Odotusaika, syntymä ja pikkulapsiaika vaikuttavat hermostomme kehitykseen ja voivat jättää meihin pitkäaikaisia vaikutuksia. Oma syntymäni oli traumaattinen niin äidilleni kuin minulle ja kokemus toistui oman esikoiseni syntymässä. Syntymässäni solisluuni murtui, mutta asia tuli ilmi vasta kuukausia myöhemmin. Tällaisella traumaattisella kokemuksella on ollut vaikutusta erityisesti primitiivirefleksien, kuten mororefleksin, kehittymiseen. Refleksi ei ole päässyt purkautumaan kehostani luonnollisesti ja oikea-aikaisesti, mikä on osaltaan vaikuttanut siihen, että hermostoni on ollut herkkä reagoimaan sekä ylivirittynyt. Hermostoni taistele-ja pakene tila on aktivoitunut herkästi ja sen vuoksi erilaiset harjoitteet ovat rauhoittaneet hermostoani vain hetkellisesti.

Omalla traumaattisella syntymälläni oli suuri vaikutus esikoiseni syntymään. Tätä ei tosin terveydenhuollossa ymmärretty kaipaamallani tavalla. Huoleni osoittautui kuitenkin todeksi ja esikoiseni syntyi lopulta kiireellisesti hätäsektiolla. Syntymä traumatisoi kehoni ja mieleni pitkäksi aikaa. Meni vuosia ennen kuin uskalsin edes harkita uutta raskautta. Myös seuraavat raskaus- ja synnytyskokemukseni ovat olleet stressaavia, traumaattisia ja vaikuttaneet hermostooni sekä lasteni hermostoon. .

Syyllisyyden tunteet äitiydessä

Äitiydessä syyllisyyden tunteet aktivoituvat helposti. Kun tulemme tietoiseksi omasta hermostostamme, käyttäytymisestämme, selviytymiskeinoistamme ja tunnelukoistamme, on varsin todennäköistä, että syyllisyys meissä aktivoituu. Syyllistymme siitä, millaisia malleja, uskomuksia ja ohjelmointeja olemme saattaneet siirtää lapsillemme. Itsellänikin syyllisyys on ollut läsnä äitiyden eri vaiheissa, erityisesti silloin, kun oma hermostoni ei ole ollut tasapainossa. Syyllisyyden tunteet liittyvät myös siihen, millaisia kokemuksia olemme kohdanneet itse lapsuudessa.

Äitiyden ja arjen kuormituksen keskellä on tärkeä tiedostaa, että oma hyvinvointi ei ole toissijainen asia, vaan elintärkeä osa äitiyttä. Kehomme ja hermostomme viestit ovat arvokkaita ja ne ansaitsevat tulla kuulluiksi. Meidän täytyy luoda itsellemme tilaa ja aikaa palautua, jotta voimme elää tasapainoisesti.

Kehomme muisti on mieletön

Kehomme kantaa mukanaan kaikkea, mitä olemme elämässämme kokeneet – niin miellyttäviä muistoja kuin traumaattisia hetkiä. Se muistaa myös sukulinjojen perimät ja niitä kokemuksia, jotka ovat jättäneet meihin jälkensä. Itse olen käynyt elämäni aikana läpi yli 10 operaatiota, ja koen, että nämä kokemukset näkyvät edelleen kehossani ja hermostossani – kaikki tieto on minussa.

Erilaiset tunteet, erityisesti piilotetut ja alaspainetut tunteet, jäävät kehoomme, kunnes ne huomioidaan ja käsitellään. Vihan ja syyllisyyden tunteet ovat esimerkkejä niistä tunnekokemuksista, jotka meidän on tärkeää kohdata ja vapauttaa. Vihan tunne on kehollinen, ja se purkautuu kehon kautta.

Myötätunto itseämme kohtaan, anteeksianto ja itsensä rakastaminen ovat tärkeitä “vastalääkkeitä” vihan ja syyllisyyden tunteille. Ne auttavat vapauttamaan kehoa ja mieltä, ja luomaan tilaa eheydelle ja parantumiselle.

Turva on sinussa

Oletko kokenut lapsuudessasi ehdollista turvaa, vai oletko saanut kokea kannattelevaa ja eheyttävää turvaa? Jos turvan tunne ei ollut läsnä lapsuudessasi, se voi heijastua monin eri tavoin aikuisuudessasi. Meidän onkin tärkeää harjoitella turvan löytämistä itsestämme. Miltä tuntuu olla turvassa omassa kehossa ja mielessä?

Sisäinen turva on henkilökohtainen kokemus, ja se voi tarkoittaa eri asioita eri ihmisille. Sen rakentuminen vaatii aikaa, eikä sitä voi löytää pelkästään ulkopuoleltamme – vaikka se muotoutuu myös suhteissa ja vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Turvan rakentuminen vaatii toisia ihmisiä, peilaamista ja yhteyttä, juurtuen lopulta syvälle sisimpäämme. Hermostomme tasapaino ja turvan kokemus rakentuvat paitsi omasta sisäisestä tilastamme, myös läsnäolosta ja yhteydestä muihin ihmisiin.

Hermoston eheyttäminen on prosessi kehon ja tunteiden tasapainoon

Hermostomme eheyttäminen, sen uudelleen kouluttaminen ja ohjelmoiminen vaatii keho- ja tunnetasolle laskeutumista. Alitajuiset uskomukset, ohjelmoinnit ja aiemmat kokemukset ovat kehollisia ja ne on käsiteltävä kehon, mielen ja tunteiden tasolla. Kyse on kerrosten kuorimisesta, yhden kerroksen jälkeen avautuu uusi.

Hermoston eheyttäminen on syvällinen prosessi, joka ei rajoitu vain uusien harjoitteiden ja toimintatapojen omaksumiseen tai haitallisten mallien poisoppimiseen. Se vaatii kehon ja tunteiden syvimpien kerrosten kohtaamista ja tilan antamista parantumiselle. Prosessi kutsuu meitä hyväksymään ja käsittelemään alaspainettuja tunteita, jotta ne voivat vapautua. Se on matka, jossa opimme olemaan armollisia itsellemme ja luomaan yhteyden kehoomme, tunteisiimme ja mieleemme.

Perheenjäsenten hermostot eivät ole erillisiä, vaan ne ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa. Kun otamme vastuuta oman hermostomme hyvinvoinnista ja säilytämme sen tasapainon, voimme tarjota lapsillemme turvallisen ja rauhallisen ympäristön. Tämä ei ole helppo matka, mutta se on äärimmäisen tärkeä – niin meille itsellemme kuin perheellemme.